tiistai 25. lokakuuta 2016

21-23.10.2016: KOMISTUKSEN JUURELLA

Joskus sitä elämän tiellä saattaa eksyä vähän väärälle polulle.



Aurinkoista viikkonloppusäätä ennustettiin tulevaksi, joten karavaanaripoppoo suuntasi suosikkivuorensa juurelle. Menimme Itävallan puolelle Ehrwaldiin ja Comfort Camping Tiroler Zugspitzelle. Tällä leirintäalueella olemmekin kerran aiemmin olleet. Juttu vuodelta 2013 tuosta reissusta löytyy täältä.

Yläkuva huipusta on otettu tästä samasta kohdasta mökkiauton edestä.

22.10.2016: Aamu valkeni taivas sinisenä ja maa vähän kuurassa. Olin nukkunut vain muutaman tunnin, kun Kunigatar itki ja etsi Ramsesta. Vieläkin yli puolen vuoden jälkeen hänelle ensimmäinen yönsä joka reissu mökkiautossa ilman rakasta Enoa on vaikeaa. Nyt se oli erityisen vaikeaa, kun Ramsesta ei aamuyön leikkiin löytynyt mistään. Ei edes palvelijoiden peiton alta. Olin sänkymme laittanut tavallisen lakanan, jota en ollut kesän aikan edes käyttänyt. Myös talvipeitot tuonut käyttöön, mutta ne nyt oli pesty Ramseksen kuoleman jälkeen. Kuningatar nuuski ja nuoli lakanaa, joka lisäsi vain itkua. En tuolle käytökselle muuta selitystä keksi, kuin sen että lakanassa tuoksui ihana ja niin rakas Eno. Kyllä Kuningattaren kanssa toivoimme Ramseksen mökkiautosta löytyvän, että olisimme saaneet painaa pään hänen pehmeää turkkiaan vasten ja kuunnella kaunista kehräysääntä. Tuo suuri toiveemme vaan ei koskaan toteudu vaan tämä suuri ja pitkä kaipauksen ja ikävän polku on yhdessä kuljettava eteenpäin.

Syötyämme aamupalan pakkasimme reput, hyvästelimme Kissat mökkiautoon ja lähdimme nauttimaan kauniista syksyisestä ilmasta.

Hissiin emme nyt nousseet, vaikka moni ylös yhdeksän asteen pakkasilmaan olikin nousemassa, siis ylhäällä oli hissiaseman ilmoitustaulun mukaan peräti -9 pakkasta. Tiroler Zugspitzbahn lähtee aivan leirintäalueen vierestä ylös. Nousee 1225 metristä 2962 metriin. Saksan puolelta ylös pääsee junalla - Zugspitzbahn ja hissillä - Eibsee Seilbahn. Saksan puolella onkin mittavat uudistustyöt meneillään, kun rakennetaan uutta köysirataa. Tämä valmistuu joulukuussa 2017.


Maa oli varjopaikoissa kuurassa. Perjantaiaamuna katsellessani netistä livekuvaa, niin täällä laaksossa satoi lunta, joka kyllä päivällä myöhemmin suli pois.


Vähän kamera juttua tähän alkuun. Olen monessa jutussa maininnut, kuinka kamerani alkaa jo mulle temppuilemaan. On ollut käytössä reilut kolme vuotta, menossa on joko 6. tai 7. kymmenestuhannes kuvamäärä ja kamera on kastunut monet kerrat vaellusreissuillamme. Kuvan laatukin on mielestäni viimeisen vuoden aikana vähän huonontunut, eikä ihme minkä matkan kamera on kulkenut. Kamera on kokenut kovia ja ollut myös kovassa käytössä. En varmaan koskaan ole edes maininnut täällä millä kameralla räpsin kuvia. Kuvaan pienikokoisella kompaktidigikameralla, Sony RX100:lla. Kamera alkaa olla jo vanhakin, sillä aivan vasta julkaistiin jo kamerasta viides versio.

Olen jo vuosia pohtinut mikä kameran laitan seuraavaksi. :) Onko se joku pienikokoinen peilitön järjestelmäkamera vai joku muu. Pieni kokoinen kamera roikkumassa kaulassa on ehkä enempi minun juttu. Nykyinen kamera on erittäin hyvä, niin miksi vaihtaisin merkkiä. Ehkä tässä seuraavan vuoden aikana sen vaihdan saman sarjan uudempaan versioon.

Jostain netistä tuli vastaan matkailijan tehopakettiyhdistelmä, joku Sony RX100-sarjan kamera ja lisänä Sony DSC-HX90 maailman pienin sähköisellä etsimellä ja 30x zoomilla (kinovastaavuus 24-720mm) varustettu digitaalinen kompaktikamera. Tuon minä kävin perjantaina menomatkalla sitten ostamassa. Aika näyttää kannattiko tuo hankkia.

Tuo ylhäällä otettu lumikuva on aivan ensimmäinen ulkona otettu kuva kameralla. Mökkiauton edestä aivan käsivaralta kuvattu kilometrien päähän. Tässä alakuvassa vertailukuvat, maisema ja zoomaus huipulle. Ei yhtään huonolta näytä.

Luonnollisesti parempikennoisella Sony RX100:lla tulee laadukkaampia kuvia, mutta ei huono ole Sony DSC-HX90:kään. Tämän huippuzoomi antaa uusia mahdollisuuksia kuvaukseeni ja opeteltavia asioita. Kamerat ovat pieni kokoiset, aivan taskuun sopivat ja lähes samannäköiset ja -kokoiset.

Nämä kuvat on otettu Sony DSC-HX90:lla samasta paikasta.

Pian tallusteltuamme rinnettä ylöspäin jouduimme jo vähentämään vaatteitamme. Pitkähihainen urheilupaita ja liivi hyvin riittivät, kun auringossa oli mukavan lämmintä.


Käveltiin kivipellolla. Pysähdyimme usein ihastelemaan ympärillä olevaa jylhää kauneutta.


Kuvat kyllä latistavat aina maisemat eivätkä näytä todellisia mittasuhteita.

Sony DSC-HX90:lla penkillä istuessa (kuva yläpuolella ilman zoomia) zoomaus Ehrwald-kylään.

Pienen pensaikko-osuuden jälkeen kivikkopelto jyrkkeni huomattavasti. Rinteeseen oli laitettu korkeita porrasaskelmia. Tässä saikin jo tehdä töitä kovasti, aivan hartiavoimin vaellussauvoilla puskien.



Tässä jyrkässä nousussa meitä vastaan tuli reissun ainoat vaeltajat, kaksi miestä koiransa kanssa. Kantoivat jotakin akkuakin mukanaan. Kysyivät meiltä minne olemme matkalla.

Hissiaseman luona alhaalla oli hyvin opasteviitat esillä, mutta myöhemmin huonosti. Täällä kivikossa vain siellä täällä punaisia maalauksia. Toisaalta eihän keväällä lumi- ja kivimassojen liikkuessa rinnettä alas opasteviitat edes paikallaan pysyisi.

Katselimme noiden miesten tuloreittiä vasemmalta ja ajattelimme kallion alla muistolaattoja katsellessa, että reittimme menee samaan suuntaan, mistä he tulivat. Ei edes asiaa tarkastettu, vaan jatkoimme vasemmalle kallion alta polkua pitkin.


Kivipellolla tallustellessamme rinnettä pitkin pyöri pieniä kiviä, ei edes nyrkin kokoisia, aina silloin tällöin läheltämme. Noista ei vaaraa ollut. Oikealta sivulta suurten vuorten rinteiltä kuului välillä suuria kivien tippumispaukahduksia. Olisko lumi ja jää saanut kivet liikkeelle.

Kallion alla kävellessämme huomasin, kun tämän rakennelman katolta valui pienien kivien vyöry. En tiedä mikä portaikkokuilu tuo oli, kun aita oli edessä ettei tuosta mennä voinut. Ihmettelimme tuossa vaiheessa, kun mitään reittimerkkejäkään missään ei näkynyt.


 Kävelimme reittiä eteenpäin, kun hyvä polku siitä meni. Katsoimme vasta jyrkänteen reunalla reittiä puhelimen näytöltä. Se näytti, että meidän olisi pitänyt siitä kallionreunalta muistomerkkien luota lähteä oikealle, mutta se reitti kyllä tulee ylempää juuri tuohon alakuvan punaisen läikän kohdalle jonne sankari Mieheni meni.

Tuossa joidenkin vanhojen betonisten hissipylväiden vieressä seisoessa ja alas katsoessa, minulle tuli vuosien jälkeen se arkajalkaisuus esille. Kuvaa katsoessa tuo ei näytä jyrkältä, mutta siinä seistessä se näytti. Edessä näkyi paikoin kuurassa oleva rinne, jossa joissakin kivenkoloissa oli luntakin. Ei ollut polkua ja kauempana näkyi vain jyrkänteen reuna. Vaikka kuinka Mieheni yritti rohkaista tuolta kauempaa, mistä se oikea polku meni, että kyllä minä hyvin pääsen tuon alas kulkemaan. Kertoi kuinka tuolta hänen seisomapaikasta polulta ei alapuolella oleva näyttänyt sen kummemmalta kuin millaisessa on kuljettu, niin minä arkajalkana en uskaltanut tuosta laskeutua Mieheni luokse. Tuntui, että varmasti jyrkässä rinteessä pyllähdän ja lasken tuonne kauas alas. 


Minua harmitti, kun Mieheni joutui nousemaan ylös. Meillä oli aikomus kävellä toista reittiä alas, mutta istuessamme ja eväitä syödessämme yhteistuumin päätettiin palata samaa reittiä takaisin ja jättää polun eteenpäin meno toiseen kertaan.

Kaivellessani ja katsellessa kolmen vuoden takaisia hissimatkalta otettuja kuvia minua harmittaa nyt vielä enemmän. Jyrkkä rinnehän tuossa on ja jyrkempi kuin se kivipelto, kuvissa aina näyttää kaikki loivemmalta, mutta ei niin jyrkkä etteikö siitä olisi voinut kulkea. Ehkä ei niin.

Kuva tästä jutusta. Tuolla ympyrän kohdalla minä olin.

Arkajalkaisuutta en harmitellut tuolla pitkään, vaan nautittiin näistä näkymistä ja taivaalla lämmittävästä auringosta.

Palasimme kallion alta polkua pitkin takaisin.


Tästä eteenpäin meidän olisi pitänyt kulkea. Vielä hetken palatessa mietimme, josko edes lumimaisemaa kävisimme ylhäältä kurkkaamassa, mutta tulimme siihen tulokseen että jätetään väliin, kun siitä tulisi äkkiä 1-1,5 tunnin lisälenkki.


Nämä taitavat vuorivaeltajat, gemssit, näimme jo menomatkalla eri paikassa. Olivat tuolloin vähän hätääntyneen oloisia, kun koira haukkui kauempana. Nyt kaapivat kavioillaan, niin kuin porot, tuota kivipeltoa. Mitäköhän syötävää tuolta voi löytyä.


Laskeutuminen tässä kivikossa oli kuin olisi kuulien päällä kävellyt. Varoen kieli keskellä suuta sai kulkea, ettei pyllähdä liukuun.


Ruska ei ollut lehtikuusissa vielä parhaimmillaan. Minä yritin ottaa superzoomilla lintukuvia, mutta on se aika hankalaa, kun eihän siitä pienestä etsinreiästä tahdo näkeä mitään. Enempi tuli vain kuvia puunoksista. Vahingossa osui kuusitiainen ruutuun. Uusi lintulajibongaus kuitenkin tehtiin. Mies sai huonohkon kuvan hassusta punkkarilinnusta, hippiäisestä.  


Hieno päivä ja hieno vajaan kuuden tunnin vuoriretki meidän suosikkivuoren juurella! Matkaa vaellukselle tuli noin yhdeksän kilometriä ja 800 nousu- ja laskumetriä eli aika jyrkässä kuitenkin kuljettiin. Nousumetrejä taukopaikaltamme on vielä noin 900 metriä Zugspitzen huipulle. Tämä reitti on alkureittiä, joka vie komistuksen huipulle, päästiin jo yli puolen välin. :)

 Ei voi muuta kuin kiitellä ja olla kiitollinen näistä hetkistä, vaikka vähän pelkuri olenkin. Tästä on hyvä jatkaa pienin askelin taas eteenpäin. Jospa seuraavalla kerralla pääsen pidemmälle!

Tuolla ympyrän keskellä oli meidän eväitten syöntipaikka. Zugspitzen huippu ei näy alas.

Vaelluksen jälkeen rentoutuminen leirintäalueen pienessä viihtyisässä kylpylässä ja mukavassa saunamaailmassa tuntui kovin rentouttavalle.
Tällä leirintäalueella on myös viihtyisän näköinen hotellin puoli. Kaikin puolin viihtyisä paikka lomailla ja tehdä retkiä metsiin tai vuorille.


22.10.2016:Muutama kuva sunnuntaiselta kotimatkaltamme.




Kaksi onnellista rakastavaista tässä reissun lintukuvassa.



Soleil

Ps. Ilmatkin ovat muuttuneet lokakuulle sopivammaksi. Eilen oli 17 lämmintä, aamulla kuuden jälkeen 11 ja nyt sadepäivänä 14. Tuleva viikonloppu onkin pitkä viikonloppu. Nimittäin ensi viikon tiistai on Pyhäinpäivä ja maanantai on vapaapäivä. Täällähän nämä uskonnolliset juhlapäivät pidetään niiden oikeilla paikoilla, kun Suomessa ne on siirretty usein viikonlopulle.
Jos asiat menevät suunnitelmien mukaan, niin meidän karavaanipoppoo kurvaa taas tien päälle. Näillä näkymin emme mene vuorille vaan menemme yhtä linnaa katsomaan. 


Ei kommentteja: