keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

22.12.2016-22.1.2017 Joululoma: 5.osa: JÄLLEEN ESPANJASSA

Päivät 5.1-8.1.2017: Nauttimassa auringosta kultaisella hiekkarannalla ja erikoisessa pikku kaupungissa, mikä teki suuren vaikutuksen erikoisuudellaan sekä lintuja bongailemassa.



5.1.2017: Niin heräsimme tämän loman viimeiseen aamuun Portugalissa ja Fusetassa. Kissa-Tytötkin nauttivat aamuisesta hetkestä tuttuun tapaan rennon oloisesti. Kaupunkiin ja aivan leirintäalueen lähikaduille oli ilmestynyt aamun aikana isot markkinat. Mekin kävimme tutustumassa niihin ennen lähtöä, joista enemmän kuvia löytyy täältä. Olin juuri maksamassa ostoksia, kun ohi meistä käveli muutama suomalainen puhuen, ettei täällä suomalaisia ole. Huutelin perään, että on täällä, mutta eivät kuulleet. 


Matka jatkui. Guadiana-joen ylitys toi meidät takaisin Espanjaan.


Ajelimme Mazagónin jälkeen rantatietä. Muutamassa kohtaa, missä piti kartan mukaan päästä lähelle rantaa, niin ei sitten päässytkään, kun oli portit edessä tai kielletyn ajosuunnan liikennemerkki. Tähän asiaan olemme aiempinakin vuosina Espanjassa törmänneet, että kulkemisen voi aidat ja portit estää. Navigaattorin mukaan oikean yläreunan kuvasta pääsi ajamaan, mutta kyllä meidän oli tuosta käännyttävä epäröimättä takaisin. :)


Ajelimme Matalascañasin kupeeseen rannalle yöksi. Parking Matalascañasissa sitten muutaman karavaanariautokunnan kanssa yö vietettiin. Nyt, kun tätä kirjoittelen paikka, on poistettu park4night.com:sta. Tässä meidän päivän ajoreitti.



Ramseksen jättämän kahvinkeittoapulaisen virkaa ovat välillä toimittaneet tupsukorva-Tytöt, mutta he eivät aina ole apulaisina niin innokkaita, mitä Ramses oli tässäkin työssään. Kun kahvit oli keitetty apulaisten kanssa ja kaikki pienen välipalan syöneet, suuntasimme me palvelusväki kävelyretkelle rannalle. Ilma oli helteisen lämmin. Parkkipaikan vieressä oli hieno ja iso Gran Hotel del Coto. Jotenkin vain rannalta katsoessa eivät sopineet yhteen kolme köyhemmän näköistä asumusta ja tämä hotelli. Rannalla ajeli muutama maastoauto. Ranta oli kansallispuiston aluetta, Parque Nacional de Doñanaa. Kaunista kultaista hiekkarantaa tässä oli kumpaankiin suuntaan kilometritolkulla. Illemmalla kävimme pienen metsälenkin kävelemässä. Tämä kaunis ranta-alue oli lintuköyhä paikka. Muutama lokki rannalla ja vikkelä pikkulintu metsässä vain nähtiin.



Täällä oli tosi rauhallista. Vain muutama perhe kävi rannalla illalla kävelemässä.

Katselimme rannalla kaunista auringon laskua. Tämä oli kyllä ihana paluupaikka takaisin Espanjaan! 

" Aurinko laski, pimeä saapui hiljaa luoksemme.
Ilta hämärtyi yöksi ja ilma viileni.
Yön sylissä kaksi eksynyttä, toisiinsa kietoutuneina.
Kuu nousi taivaalle ja tähdet alkoivat tuikkia.
Kuu valaisi, he näkivät toisensa.
He eivät olleet yksin, heillä oli toisensa.
Ja vain se oli tärkeintä."



5.1.2017: Doñanan kansallispuiston rannalla

Karavaanarit ovat taas työntyneet lupaa kysymättä moneen kuvaan. Katselimme tähtiä niin kuin taustamusiikin kaunis sävelmä kertoo. Ihania hetkiä!




6.1.2017 Illalla olimme päättäneet matkan tulevasta suunnasta. Olimme kotona vielä aika varmoja sen suhteen, että menemme pariksi päiväksi Gibraltarille. Tuo aivan eteläisen Espanjan kierros olisi vienyt kuitenkin muutaman päivän arvokasta loma-aikaamme, joten tuo kierros jätettiin seuraavaan kertaan. Me ei kaikkia paikkoja pohjoisempanakaan, mitä oli listalle laitettu, ehdittäisi tämän reissun aikana katselemaan. Haluttiin taaskin kulkea juuri sen hetken fiiliksen mukaan, mikä tuntui parhaimmalta meille. El Rocíota ja Doñanan kansallispuistoa emme missään nimessä halunneet jättää tällä reissulla käymättä.

Matalascañasin keskustassa emme edes käyneet. Tuskin siellä edes mitään olikaan, kun tämä paikka tuntui niin hiljaiselta paikalta näin tammikuun alussa. Kesällä täällä varmasti on toisenlainen meno päällä, kun kaupungin loma-asunnot täyttyvät. Kaupungin laitamilla oli muutama hauskannäköisesti tehty liikenneympyrä.


Meidän oli aikomus mennä El Acebuche luontokeskukseen ja käydä siellä yksi reitti kävelemässä, mutta portit olikin loppiaisen takia kiinni. Netissä ei tästä asiasta ollut mitään mainintaa.


Niin ajoimmekin sitten suoraa Camping La Aldeaan. Tänne leirintäalueelle olisi voinut majoittua myös hevosten kanssa. Hevosille löytyi omat tallipaikkat. Tämä myös kertoo sen, ettei oltu ihan tavallisen kaupungin kulmilla.


Prinsessamme on kissoistamme se tarkkasilmäisin ja huomaavaisin pihan irtokissoista ja muista eläimistä. Ei mennyt pitkään, kun pihalta hän bongasi jo taas kissoja, joista hän aina on niin mielissään juosten ikkunasta ikkunaan. Tässä lyhyt päivän ajoreittimme.


Lähdimme auringossa istumisen jälkeen pyöräilemään. El Rocío kaduilla pyöräily oli vähän hankalaa. Keskustan kaikki kadut ovat nimittäin hienoa hiekkaa. Ainoastaan kaupungin kupeesta menevä päätie asfalttia. Näin ollen pyöränrenkaat painuivat helposti tuohon pehmeään alustaan.

Kaupunki on 1600 luvulta asti ollut pyhinvaelluskohde, jossa käy vuosittain miljoona pyhiinvaeltajaa touko-kesäkuun vaihteessa. Tämä on tuolloin yksi Espanjan suurimmista festivaaleista. Muulloin kaupungin sanotaan olevan lähes tyhjän. Kaupungin kirkko oli mielestäni vaatimattoman näköinen, mutta siellä oli pyhimys Neitsyt, jota ihmiset aivan kyynelsilmissä katselivat.

Täällä ei näkynyt turisteja vaan ainoastaan paikallisia ihmisiä. Tämä sopi meille vallan mainiosti, ettei niiden selfikeppien kanssa ryntäileviä ole väisteltävänä. Tunnelma täällä oli iloisen leppoinen, ihmiset juttelivat kovasti ja nauru oli herkässä.

Suosikkiauto täällä näytti olevan maasturi, kun hiekkakadut eivät kaikin paikoin olleet aivan tasaisia. Kaikki autot olivat ohuessa hiekan pölyssä, jos ei ollut juuri pesty. Joka risteyksessä ei ollut edes liikennemerkkejä. Puiston poikkikin kulki hiekkapolku, josta autotkin kulki. Autot sekä hevoset ja aasit kärryineen kulkivat sulassa sovussa rauhallisesti, joku kulki hevosella ratsastaen. Hiekkaisten katujen laidalla ja kauppojen edessä oli kaikkialla puiset tai rautaset aidat/puomit joihin saattoi hevosen kiinni laittaa. Ei se ihan tavallinen kaupunkinäkymä ole sekään, kun baaritiskillä oltiin hevosen kanssa ja selässä istuen.

Charco de la Boca -järvi on siinä aivan keskustan vieressä. Rannan kävelykadulta oli hienot näkymät järvelle, joka oli lintuparatiisi, paljon kauniita flamingoja. Tämä oli niin romanttinenkin paikka kaikkinensa. Ihastuin niin tähän kaikkeen, tunnelmaan ja näkymiin. Tämä pikkukaupunki teki suuren vaikutuksen erilaisuudellaan ja viehättävyydellään. En tiedä, olenko oikeassa vaiko väärässä, mutta luulin löytäneeni täältä aitoa espanjalaista tunnelmaa. Päivän kaupunkikuvat löytyy täältä.

Tässä muutama päivän lintukuva: lehmähaikara, liejukanoja ja pronssi-iibiksiä.
Järvellä oli paljon muitakin lintuja, mm. flamingoja ja kapustahaikaroita.

7.1.2017: Olimme jo tottuneet, että aasi iloisesti huutelee aamulla meille herätyshuutoja. Niin se huuteli täälläkin joka aamu saaden hymyn huulille. Tytötkin ihmetteli huutelijan ääntä. Aamupalan ja puuhastelujen jälkeen lähdimme pyöräretkelle Doñanan kansallispuistoon.

Pian pyöräillessä vastaan tuli varoitusliikennemerkki ilveksestä ja näitä oli matkalla useampia. Pisti kyllä vähän katselemaan ympärille ja ihmettelemään sitä, että voiko täällä olla ilveksiä niin, että varoitusmerkit pitää olla. Pieni pelon tunnekin tuli mieleen, että mitäs sitten, jos villi tupsukorva vastaan tallustelisi.

Ajelimme pyörillä kartanopalatsin, Palacio del Acebrón, parkkipaikalle. Palatsiin ei ollut pääsymaksua. Sisällä oli alueen historiasta kertova museo ja pieni infopiste. Tämän jälkeen kierrettiin parin kilometrin luontoreitti. Istahdettiin usein penkille nauttimaan tästä kaikesta, kesäisestä lämmöstä ja luontonäkymistä. Matkalla oli mm. villejä oliivipuita, korkkipuita ja eukalyptuspuita. Lintuja juurikaan ei näkynyt. En tiedä vaikuttiko asiaan muutama kovaääninen porukka, joka pelotti mölyllään linnut kauemmas metsikköön. Palatessa vasta parkkipaikalla huomasimme varoitustaulun alueella olevista käärmeistä ja skorpioneista. Onneksemme ei tullut istuttua tuollaisten otusten päälle.  


Paluumatkalla se sitten tapahtui, että näin espanjanilveksen kävelevän tuosta pensaiden luota puun juurelle. Sinne se sitten katosi. Matkaa välillämme oli vajaat sata metriä. Eikä enää näkyviin tullut, vaikka kovasti odottelimme kamerat käsissämme. Oli tämäkin ikumuistoinen kokemus.


7.1.2017: Pyöräretki Palacio del Acebrón -palatsille


Kävimme palatessa vielä lintukojuilla, mutta enemmän kuvia paikasta ja linnuista löytyy täältä.

Kuvassa muutama päivän lintukuva: kaulushaikara, punasotkia, merihanhia, sinisorsia, liejukana, silkkihaikara,
pronssi-iibis, mustapäätasku, kattohaikara, harmaahaikara ja kivikkotöyhtökiuru.


8.1.2017: Aamujuttujen jälkeen suuntasimme jälleen pyörillä Doñanan kansallispuistoon. El Rocíon laitamilla pysähdyimme kahville ja kun vielä leipääkin tarjottiin, niin otimme nekin. Kuvissa ei näy, mutta täällä oli puolenkymmentä pyöräilijää myös pysähtynyt tauolle. Tässä paikallisessa baarissa oli aamuinen tunnelma mukava ja äänekäs. Ei edes tahtonut omia ajatuksia kuulla ja jos Miehelle halusi jotakin sanoa, niin ääntä piti korottaa. Loman parhaita hetkiä on aina, kun menee paikallisten ihmisten joukkoon katselemaan ja kuuntelemaan tunnelmia. Juuri tämän takia tähän pysähdyimme, kun iloinen meteli kuului kahvilateltasta.


Mahat täynnä toisen aamupalan jälkeen suuntasimme luontokeskukseen ja siitä lähdimme vajaan neljän kilometrin luontokierroksille, kävelemään kojulta kojulle katsellen luontoa ja bongaillen lintuja. Täällä oli paljon lintuja. Itsestäni myös löysin aivan uuden piirteen, että voin tuntikaupalla katsella kameran linssin läpi jonnekin kauas pöpelikköön ja järvelle etsien uusia lintulajia. Lintujen bongailu tuntuu mukavalle harrastukselle. Tämän uuden harrastuksen hoksasimme vasta kesällä Unkarin reissulla Ramseksen äkkikuoleman jälkeen. Siinä suuressa surussa ja ikävässä, joka vieläkin on, kiinnostus lintuihin toi muuta ajateltavaa.

Näissä kuvissa: sinirinta, punarinta, kattohaikaroita, mustapäätaskunaaras, sulttaanikana, ruskosuohaukkoja ja punasotkia.


7-8.1.2017: Lintuja bongaamassa Doñanan kansallispuistossa



Palatessa kävimme vielä ihastelemassa El Rocíon hiekkakatujen tunnelmia. Istahdettiin ravintolaan syömään, jossa oli maalattia. Ruoka oli erinomaista ja maukasta paikallista ruokaa. Syötiin villisikaa, jonka jälkiä olimme päivien aikana luonnossa katselleet.

Mökkiautosta Tyttöjen touhuja. Prinsessa leikki itsekseen vauhdikkaasti pingviinillään ja toiset katsoivat sitä. Sitten hän pyysi kaapista tunnelin, jolla he yhdessä leikkivät. Kuningattarelle annan aina jonkun kaverin kainaloon, mutta ei nuo pehmokaverit ole niin mukavia kuin Eno oli. Ne ei hoida hellästi ja puunaa turkkia ja korvia puhtaiksi.


Olimme jo tämän reissun aikana käyneet muutamassa mukavassa pikkukaupungissa, myös aikaisempina vuosina, mutta kyllä tämä El Rocío oli jotakin niin erikoista ja ainutlaatuista mielestäni. Se tunne, mikä täällä tuli, oli uutta, mitä en aiemmin ole Espanjassa kokenut. Tästä tuli heti uusi suosikkikaupunki Espanjassa. Aurinkokin paistoi joka päivä siniseltä taivaalta. Tänne luonnonhelmaan olisi voinut vaikka jäädä asumaan.

Mietin vieläkin reissun jälkeen, että olikohan tämä sitä aitoa espanjalaista tunnelmaa? Jos olisimme eläkeläisiä, mutta siihen on aikaa vielä lähes kaksikymmentä vuotta, niin aivan varmasti tulisimme tähän kaupunkiin talvehtimaan. Kaupunkiin ja lintukojuille varmasti tulemme vielä uudemman kerran! 

6-8.1.2017: El Rocío



Uusia lintulajibongauksia näinä päivinä olivat:
6.1.2017: pronssi-iibis ja liejukana
7.1.2017: ruskosuohaukka, kaulushaikara ja kivikkotöyhtökiuru
8.1.2017: sulttaanikana ja sinirinta

Kiitos El Rocío, luontopaikat, hevoset, aasit, linnut ja ilves sekä rakkaat Mieheni ja Kisut näistä hienoista päivistä! Nämä muistot ovat hanhikorppikotkien antamien muistojen kanssa loman parhaita muistoja. Kiitos!

Ei kommentteja: