torstai 19. lokakuuta 2017

13-15.10.2017: VIIKONLOPPU PARKKIPAIKALLA SVEITSISSÄ

Oli auringonpaistetta ja hienoja ruskaisia vuorimaisemia sininen taivas taustana sekä yöllä tuikkiva tähtitaivas kattonamme.

Todellisuudessa päivälämpötila oli ennustetta korkeampia.

Lämmin kesä alkaa olla jo takanapäin, tänään yli 20, johon mahtui kymmeniä hellepäiviä, 25-34 asteisia. Olen varmasti monessa jutussa valittanut kuitenkin säästä ja siitä, kun lähes aina viikonlopuksi sää muuttui epävakaiseksi, pilviseksi ja sateiseksi, kun viikolla aurinko oli porottanut siniseltä taivaalta. Nyt en valita, kun ei tarvinnut päiviä ennen viikonloppua tarkkailla sääennusteita ja arpoa sitä asiaa, että missähän se aurinko paistaisi eniten, kun ennusteet lupasivat aurinkoa etelä-Saksaan, niin kuin pohjoisille Alppi-alueillekin ympäriinsä. Olihan se aivan ihanaa!

Vuosia sitten jostain olen napannut esitteen, jossa oli vähän samanlainen kuva kuin tämä itse ottamani. Tämä paikka on ollut monta vuotta mielessämme, että pitäisi käydä ja nähdä.


Niin ajelimme Wasserauenin pikkukylään Sveitsiin vuorten keskelle. Näihin maisemiin ja tälle parkkipaikalle koko viikonlopuksi. Muutama muukin karavaanari oli tehnyt saman valinnan.


Lauantaiaamuna nousimme hissillä vuorille. Kävely parkkipaikalta olisi vienyt aikaa enemmän, sillä vaellus ylös olisi tehnyt reilu 700 nousumetriä ja nelisen kilometriä kävelyä lisää päiväämme.

Vähän kyllä ihmettelen, miten kaukaa tulevat aasialaiset turistit käyvät vain korkean kallion alla katsomassa ja kuvaamassa Berggasthaus Äscheria ja palaavat sitten takaisin. No onhan siinä matkalla luola ja kirkko kallion alla, mutta kun he eivät näe tuolla matkalla niitä laakson kauneimpia maisemia. Enemmän vain pohjoiseen päin tasaisempaa, pieniä kukkuloita Bodenseelle päin. Jos kävelisivät neljän kilometrin kukkulan kierroksen, niin näkisivät jo vähän enemmän.

Me kuljimme noin 8,2 kilometriä ja 700 nousumetriä. Kuljettiin hienoissa maisemissa jyrkänteen reunalla. Enpä olisi tohtinut muutama vuosi sitten vielä tuolla kulkea. Osalla matkaa noustiin niin jyrkästi ja oli niin jyrkkä pudotus alas, että oli varmistusvaijerit polun reunalla.


Tämä oli kyllä tämän vuoden paras vaellusretki. Paljon aurinkoa, hienoja maisemia sekä minulle onnistumisen hetkiä!

Luftseilbahn Wasserauen-Ebenalp AG - Wildkirchlihöhlen - Wildkirchli - Berggasthaus Äscher - Altenalp - Schäfler 1925m - Berggasthaus Schäfler - Berggasthaus Ebenalp - Ebenalp - Wasserauen

14.10.2017: SCHÄFLER



Sunnuntaina teimme tällaisen kierroksen. Matkaa tälle vaellukselle tuli noin 10 kilometriä ja 400 nousumetriä.


Hienoja vuorenalusmaisemia oli tällä vaelluksella. Vähän harmi, kun tähän aikaan vuodesta aurinko paistaa korkean vuoren takaa järvelle vasta illasta. Kävimme järven takana auringossa syömässä pienet eväämme ja nautimme tästäkin vuorimaisemapäivästä järvimaisemien kera täydellä sydämellä!

15.10.2017: SEEALPSEE


Aurinkoisia ja mukavia vuoriretkiä, kiva parkkipaikkaviikonloppu!

 Soleil 

Ei kommentteja: